Olikohan Dave Navarron taival Jane’s Addictionissa sitä myöten siinä? Miehen sosiaalisen median päivitys vihjailee tähän suuntaan. Navarro julkaisi Instagramissa kuvan itsestään Jane’s Addiction -kitaran kanssa, ja kuvan saatetekstiksi on merkitty yksinkertaisesti ”Hyvää yötä”. Katso päivitys alempaa.
Vuonna 1985 perustetun Jane’s Addictionin ympärillä on kuohunut viime päivät, kun orkesterin 13.9. Bostonissa soittama keikka päättyi ennen aikojaan laulaja Perry Farrellin hyökättyä Navarron kimppuun. Farrell löi bänditoveriaan kesken biisin ja välikohtaus loppui vasta, kun kiertueväki tuli pitelemään keulakuvaa aloillaan. Orkesteri ilmoitti myöhemmin peruvansa seuraavan keikkansa.
Kaikilla Jane’s Addictionin levyillä soittanut Navarro on poistunut yhtyeen riveistä useaan otteeseen aikaisemminkin. Edellisen kerran Navarro palasi yhtyeen vakituiseksi jäseneksi vuonna 2008, mutta vuosina 2022–24 hän pysytteli poissa yhtyeen keikkakokoonpanosta. Kitaristi nähtiin orkesterin kanssa lavalla jälleen viime toukokuussa, mutta saapa nähdä, jäikö tämä paluu lyhytaikaiseksi.