Kymmenen vuotta kuivilla ollut Slipknot-nokkamies: ”Kun päätän lopettaa jotain, se päätös myös pitää”

30.1.2020 14:30

Slipknotin ja Stone Sourin keulahahmona tunnettu Corey Taylorilla on pitkä ja vaikea historia alkoholin ja muiden päihteiden kanssa. Tänä vuonna laulajalla tulee kuitenkin täyteen 10 vuotta siitä, kun hän laittoi korkin kiinni.

”Tulin siihen pisteeseen, jossa tajusin, että se mitä teen, merkitsee minulle niin paljon, että haluan hoitaa työni niin täydellisesti kuin voin. Ja minähän olen sellainen, että kun alan tehdä jotain täysillä, vedän sen todellakin täysillä ja menen siitäkin vielä pidemmälle”, Taylor sanoi keskustellessaan aiheesta hiljattain BBC Radio 6 Musicin haastattelussa.

”Kamppailin juomisen kanssa todella kauan, koska olen hyvin addiktoituva persoona. Mutta samanaikaisesti minussa on ollut aina myös se erikoinen ominaisuus, että kun päätän lopettaa jotain, se päätös myös pitää. Tänä vuonna tulee 10 vuotta juomisen lopettamisesta. Sitten lopetin myös tupakoinnin, johon en koskaan uskonut pystyväni. Se oli vähintään yhtä vaikeaa, ellei jopa vaikeampaa [kuin juomisen lopettaminen].”

”Sitten aloin ajatella, että okei, nyt olen lopettanut kaikki mitä on lopetettavissa, mitä voin tehdä kehittääkseni itseäni? Aloin sitten todella katsoa, mitä syön ja miten pidän huolta itsestäni. Aloin taas kuntoilla ja yritän pysyä fyysisesti siinä kunnossa, että noustessani lavalle tiedän olevani paremmassa vedossa kuin koskaan 20 vuoteen.”

Taylorin ja muun Slipknot-jäsenistön kunnon pääsee tarkistamaan Hartwall-areenalla 24. helmikuuta, kun naamioyhtye saapuu Helsinkiin Behemothin kera.

Lisää luettavaa