Lama lähtee suomalaisklubien kautta Brasiliaan

9.10.2012 11:57

Suomalainen punklegenda Lama konsertoi neljästi kotimaiseilla klubeilla:

09.11. Tampere, Klubi
16.11. Turku, Klubi
07.12. Pori, Monttu
19.01. Helsinki, Tavastia

Helsinkiläisnelikko pitää konserttien myötä soittokuntoa yllä, sillä yhtye on – viimeinkin – lähdössä keikoille Brasiliaan. Tammi- ja helmikuussa tapahtuvat esiintymiset ovat hienoja juttuja, sillä Lama saavutti Etelä-Amerikassa mainetta jo 80-luvulla.

– Tosiaan, Etelä-Amerikasta on tullut jatkuvasti keikkakyselyjä, sillä Lamahan on nauttinut kulttisuosiota esimerkiksi Brasiliassa jo vuosikymmenien ajan. Onhan se mahtavaa, että me pääsemme sinne vihdoinkin, laulaja Jari "Epe" Kronholm sanoo Soundille.

Harvakseltaan esiintyvä Lama palasi pitkästä aikaa lavoille vuonna 2011.

– Kyllähän me treenasimme niin perkeleesti, mutta palaute oli silti jopa yllättävänkin kiittävää. Oli erityisen imartelevaa, että Lama onnistui vetämään täyteen Suomen merkittävimmän klubin eli Helsingin Tavastian, Kronholm nyökkää.

– Tunnelma oli nimittäin pikkuisen erilainen kuin 80-luvulla. Silloinhan yleisöä ei juurikaan ollut ja työntekijät suorastaan pelkäsivät Lamaa. Tavastian ovimiehet saattoivat nimittäin kieltäytyä työvuorosta mikäli Lama oli tulossa taloon!

Lamasta ollaan tekemässä myös tv-dokumenttia. Ohjaajana toimii talkshow-isäntä Arto Nyberg. Yle Areenasta löytyy esimerkiksi tämä pätkä.

Lisää luettavaa