Laulajansa suomalaisella korvannut saksalais-norjalainen metallibändi esiintyi RockFels-festivaaleilla – katso tyylinäytteet

Kuvakaappaus Youtubesta.

Symfonista metallia veivaava Leaves’ Eyes esiintyi viikko sitten Saksan Rockfels-festivaaleilla uuden laulajansa Elina Siiralan kanssa, raportoi Blabbermouth. Viime vuoden syyskuussa julkaistun King of Kings -albumin merkeissä kiertävä orkesteri korvasi alkuperäisen solistinsa Liv Kristinen Siiralalla aiemmin tänä vuonna.

Kristinen ja yhtyeen ero ei vaikuttaisi olleen täysin sopuisa, sillä ex-laulaja on myöhemmin väittänyt tulleensa erotetuksi selkänsä takana, muiden jäsenten puhuessa bändin yhteisestä päätöksestä. Siirala on puolestaan entisen EnkElinationin, sittemmin Angel Nation -nimellä tunnetuksi tulleen yhtyeen keulahahmo.

Varsinaisen live-debyyttinsä orkesterin keulilla Siirala teki huhtikuun 17. päivä Indonesian Jakartassa.

Ja tältähän se meno Saksassa sitten näytti: