Laulu koti-ikävästä -elokuva kiertueelle – Katso Suomalainen neekerilaulu -video

26.3.2013 13:11

Huhtikuun alussa elokuvateattereihin saapuva dokumenttielokuva Laulu koti-ikävästä kiertää Suomea myös konserttikiertueen muodossa. Mika Ronkaisen ohjaama Laulu koti-ikävästä on musiikin täyttämä roadmovie Aknestik-kitaristi Kai Latvalehdon ja hänen isänsä matkasta Göteborgiin, jossa perhe asui Kain ollessa lapsi. Samalla elokuva käsittelee ruotsinsuomalaisuutta, siirtolaisuutta ja juurettomuutta.

Musiikillisen pohjan elokuvalle luovat suomalaissiirtolaisten 1970-luvulla kirjoittamat kappaleet, joita elokuvassa laulavat ja soittavat toisen sukupolven ruotsinsuomalaiset muusikot, kuten Suomessakin menestynyt Anna Järvinen, Ruotsin taannoinen Idols-voittaja Markus Fagervall, Fatboy-kitaristi Hannu Kiviaho ja ex-Kent Harri Mänty. Elokuvan kappaleista on myös julkaistu saman niminen soundtracklevy.

Jokaisena iltana katsotaan ensin elokuva ja sen jälkeen esiintyy dokumentissa soittava Darya & Månskensorkestern.

Su 31.3. TURKU: Dynamo elokuva klo 19, konsertti klo 21.
Ma 1.4. TAMPERE: Niagara elokuva klo 19, Telakka konsertti klo 21.
Ti 2.4. ESPOO: Hanasaari elokuva klo 16.
Ti 2.4. HELSINKI: Andorra elokuva klo 19, Dubrovnik konsertti klo 21.
Ke 3.4. VAASA: Ritz elokuva klo 19, konsertti klo 21.
To 4.4. PIETARSAARI: Kino-City elokuva klo 19, O’Learys konsertti klo 21.
Pe 5.4. OULU: Star elokuva klo 19 ja 21, Uusi Seurahuone konsertti klo 23.

Ennakkolippuja saa paikkakunnittain näin:

Helsinki, Tampere: Tiketti
Oulu: Elokuvateatteri Star
Pietarsaari: Elokuvateatteri Kino-City
Turku: 8raita
Vaasa: Netticket

Darya & Månskensorkestern: Suomalainen neekerilaulu

 

Lisää luettavaa