Legendaarinen Fleetwood Mac -kitaristi Peter Green on kuollut

25.7.2020 20:40

Fleetwood Mac -yhtyeen toinen perustaja Peter Green on kuollut 73-vuotiaana, raportoi Rolling Stone.

”Surun murtamana Peter Greenin perhe tiedottaa hänen kuolleen viikonloppuna rauhallisesti nukkuessaan”, Greenin perheen julkaisemassa lausunnossa kirjoitetaan. ”Tiedotamme asiasta tarkemmin tulevien päivien aikana.”

Lontoossa 29. lokakuuta vuonna 1946 syntynyt Peter Green, oikealta nimeltään Peter Allen Greenbaum, listataan usein kaikkien aikojen parhaimpien kitaristien joukkoon. Hän raivasi tiensä suurempaan yleisön tietoisuuteen, kun hänet valittiin Eric Claptonin seuraajaksi John Mayall’s Bluesbreakers -yhtyeeseen vuonna 1965. Kaksi vuotta myöhemmin Green perusti yhdessä rumpali Mick Fleetwoodin kanssa Fleetwood Macin. Green kärsi suurimman osan uraansa vakavista mielenterveysongelmista, jotka johtivat hänen eroonsa yhtyeestä vuonna 1970. Fleetwood Macin jälkeen Green julkaisi seitsemän soololevyä.

Green liitettiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1998 Fleetwood Mac -soittokumppaniensa kanssa.

Lisää luettavaa