Levy-yhtiöasiaa: Kimmo Valtanen Universalille, Jimmy Henchman istumaan elinkautista

28.10.2013 17:47

Muun muassa BMG:n A&R:na ja Sony Music Finlandin toimitusjohtajana takavuosina toiminut Kimmo Valtanen aloittaa työskentelyn Universal Music Groupin markkinointijohtajana. Popyhtye Supperheadsissa 90-luvulla bassotellut mies aloittaa uudessa toimessaan 11. marraskuuta. Valtanen ottaa Universalilla vastaan pestin, joka kuului Suosikin entiselle päätoimittajalle Ville Kormilaiselle.

– Kimmo tuo mukanaan laaja-alaista musiikin markkinoinnin ja liiketoiminnan kehittämisen näkemystä. Markkinointijohtajamme osaamisen on oltava linjassa Universal Musicin strategisten päämäärien kanssa ja Valtanen on omiaan täyttämään odotuksemme kaikkien markkinoiden ykkösaseman saavuttamisessa, kertoo Universal Musicin toimitusjohtaja Jarkko Nordlund Markkinointi & Mainonnan sivulla.

Amerikassa hommat ovat tunnetusti isollaan ja musiikin puolella varsinkin hiphop-maailmassa sattuu ja tapahtuu. Uusin kohu-uutinen kertoo, että Czar Entertainment -yhtiön entinen ykkösmies James ”Jimmy Henchman” Rosemond on tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen muun muassa huumekaupasta ja rankoista ase- sekä talousrikoksista.

Rosemond on toiminut muun muassa The Gamen, Sean Kingstonin, Brandyn ja Akonin managerina. Nämä epäilemättä varsin isot bisnekset eivät kuitenkaan riittäneet 48-vuotiaalle levymogulille, joka pyöritti samalla koko Yhdysvaltain laajuista huumebisnestä. Laittomat aineet liikkuivat ympäri maata muun muassa soitinlaatikoihin piilotettuina. Melko nerokasta, kieltämättä.

Eikä tässä kaikki, sillä tuomion saanutta manageria epäillään myös 50 Centin yhteistyökumppanin Lodi Mackin palkkamurhan tilaamisesta muutamia vuosia sitten sekä Tupac Shakurin murhayrityksestä 90-luvulla.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Allhiphop.

Lisää luettavaa