Listaamisen makuun päässyt amerikkalaismedia laittoi HIM-albumit paremmuusjärjestykseen – tälläiseksi lista lopulta muodostui

Loudwire rankkasi love metal -suuruuden studioalbumit.
28.7.2017 00:07

Amerikkalainen Loudwire, joka on viime aikoina kunnostaunut erityisesti erinäisissä listauksissa, esimerkiksi nyt vaikkapa heviriffien ja black metal -naurettavuuksien saralla, on ottanut käsittelyynsä jäähyväisiään jättävän HIM-orkesterin ja tämän albumit. Ennen levytysten paremmuusjärjestykseen asettelua, julkaisu alustaa rankkausta varmasti monien fanien mieltä lämmittävästi kuvailemalla bändiä suorastaan mestarilliseksi tyylien yhdistelijäksi: ”Suomalaisbändi nousi yleiseen tietoisuuteen yhdistämällä mestarillisesti yrmeän gootti-pohjavireen glam-vaikutteisiin popahtaviin hetkiin, jotka yhdessä muodostivat orkesterin soundin ytimen ja tarjosivat dynaamisen musiikillisen perustan lyyriselle ja äänekkäälle sydäntenmurskaaja Ville Valolle.”

Myös orkesterin kollektiivinen biisinkirjoitustaito ja kappaleiden tematiikka kerää julkaisulta kiitosta: ”Vaikka jokainen HIM-albumi omaakin uniikin soundin ja tuo pöytään jotakin, jota orkesterin katalogista ei muualta löydä, laulunkirjoituksessa on selkeää yhdenmukaisuutta, joka ei milloinkaan harhaile liian kauas orkesterin perusarvoista. Yhtye tarjoili myös jotakin raskaamman musiikin saralla virkistävää, laulamalla rakkaudesta ja muista tämän tärkeimmän ihmisiä eteen päin ajavan voiman ympärillä pyörivistä tunteista.”

Alla siis kaikki HIM-studioalbumit Loudwiren valikoimassa paremmuusjärjestyksessä. Voit käydä lukemassa perustelut valintojen takaa täältä.

8. Screamworks Love in Theory and Practice (2010)
7. Tears on Tape (2013)
6. Deep Shadows and Brilliant Highlights (2001)
5. Venus Doom (2007)
4. Dark Light (2005)
3. Greatest Lovesongs Vol. 666 (1997)
2. Love Metal (2003)
1. Razorblade Romance (2000)

Lisää luettavaa