”Mä en tiedä mistään mitään”, joutui Knipi myöntämään – Egotrippi-muusikko julkaisi uuden soolokappaleen

12.11.2021 11:21

Knipi jatkaa vuoden 2019 nimikkolevyllä hienosti käynnistynyttä soolouraansa. Viikonlopuksi saatiin uusi single Tien varteen, joka sai alkunsa artistin muistikirjaansa kynäilemästä lauseesta ja kasvoi siitä uusiin suuntiin.

”’Mä en tiedä mistään mitään’ oli lause, jonka olin kirjoittanut muistiinpanoihini, kun katselin uutisia ja tajusin, kuinka vähän tiesin yhtään mistään. Tuosta lauseesta lähti liikkeelle visio pariskunnasta, joka jämähtää tien varteen ja etelän miehestä, jolla ei ole aavistustakaan missä mennään. Ei osaa korjata autoa eikä suunnistaa”, Knipi kertoo tiedotteessa.

”Halusin kuitenkin, että vaikka laulun rakkaustarina on kirjoitettu hieman humoristiseen sävyyn, se ei missään nimessä saa olla vitsi. Tarkoitan laulussa jokaista sanaa ja kun se syntyi, tuli tunne, että nyt tapahtui jotain merkittävää.”

Knipin edellinen singlejulkaisu oli toukokuussa julkaistu 00840. Mies työstää parhaillaan alkuvuodesta julkaistavaa kakkosalbumiaan. Kuuntele Tien varteen alapuolelta:

Lisää luettavaa