Manzanaa ei perseen esittely ja protskulihakset kiinnosta – Syviin tuntemuksiin porautuvaa levyä esitellään tuoreella videolla

Tamperelaisyhtye pitää edelleen vaatteet päällä, jalat maassa ja pään avaruudessa, toteaa solisti Piritta Lumous.
9.11.2018 10:22

Tamperelainen pitkän linjan rockyhtye Manzana julkaisee 7. joulukuuta uuden Silver Metal -pitkäsoiton. Kyseessä on järjestyksessään yhtyeen viides levy, joka laajentaa tunneskaalaa entistä laajemmalle metalli- ja punk-vaikutteita unohtamatta. Biiseissä käsitellään syviä tuntemuksia kuten yksinäisyyttä, ahdistusta, vanhenemista, menettämisen pelkoa ja rakkautta.

”Nykyisellä dance-metallin aikakaudella meillä on edelleen vaatteet päällä ja laulajan perse on toissijaista tunteen välittämiseen nähden eikä bändin pojillakaan ole protskulihaksia. Vaikka eihän siinä perseen esittelyssä ja smoothien vedossa mitään erityistä vikaa ole, ne nyt vain eivät ole musta lähtökohtaisesti kiinnostavinta mitä aikuinen ihminen voi taiteenlajiin tuoda”, toteaa laulaja Piritta Lumous.

Hikistä ja hienostelematonta rokkia esitellään tuoreella Danse Macabre -videolla, jonka voit katsoa tuosta yläpuolelta. Keikalla yhtyeen voi puolestaan nähdä 7. joulukuuta Tampereen Jack the Roosterissa levyjulkkareissa, jonka jälkeen bändi lähtee pienelle Suomen-kiertueelle.

Lisää luettavaa