Soundissa kerrottiin jo lähes vuosi sitten, kuinka Omar Rodríguez-López kertoi haastattelussa olevansa ”väsynyt The Mars Voltaan” ja nyt miehen vihjailut näyttävät käyneen toteen.
Yhtyeen toinen osapuoli Cedric Bixler-Zavalan nimittäin twiittasi eilen, että ”hän ei ole enää The Mars Voltan jäsen”. Lukuisista tviiteistä päätellen Cedriciä on jäänyt kaivelemaan muun muassa se, että Omar on kiertänyt maailmalla mieluummin Bosnian Rainbow -yhtyeensä kuin Mars Voltan kanssa.
Yhtyeen saldoksi jäi siis kuusi täyspitkää, joista viimeisin on viime vuonna ilmestynyt Noctourniquet. Omar ja Cedric soittivat kimpassa myös At The Drive-In -yhtyeessä.