Matti Johannes Koivu -nettispesiaali, osa 5! Käsittelyssä uuden levyn nimikappale

28.1.2015 09:44

Soundin netissä julkaistaan yksinoikeudella sarja videoita, joissa Matti Johannes Koivu kertoo perjantaina julkaistun uudesta albumistaan.

Koivun kuudes pitkäsoitto on nimeltään Kauneimmat meistä. Soundin netissä julkaistavilla videoilla laulaja-lauluntekijä kertoo levyn taustoista, tekijöistä, teemoista ja lauluista. Tänään julkaistaan videosarjan viides osa.

− Levyn nimikappale kertoo siitä, kuinka jotkut ihmiset eivät jaksa. Nykyaika on hankalaa: hyväntahtoisuus, sinisilmäisyys ja herkkyys ovat asioita, jotka eivät aina saa palkintoa eikä niitä aina huomata. Ihmiset eivät aina näe, mitä lähellä tapahtuu, Koivu kertoo.

Katso videolta, mitä muuta laulaja kertoo tuoreen albuminsa nimibiisistä. Lue lisää Matti Johannes Koivusta uudesta Soundista 1/2015!

(Kuva: Visa Högmander)

Lisää luettavaa