Metallilaulaja kertoo olleensa sienitripillä tavatessaan Alice Cooperin ensimmäistä kertaa – ”En voinut lopettaa nauramista”

Brandon Nagy/ Shutterstock/ All Over Press

Lajon Witherspoon muistelee myös hyvillä mielin surullisenkuuluisaa vuoden 1999 Woodstockia.

Vaihtoehtometalliyhtye Sevendustin nokkamies Lajon Witherspoon otti osaa Metal Hammerin revolverihaastatteluun ja kertoi tavanneensa Alice Cooperin ensimmäisen kerran ollessaan sienitripillä.

”Olimme festareilla ja rumputeknikkomme Norm toi minulle suklaalla kuorrutettuja sieniä. Siellä minä sitten istuin keikkabussissa ihan tillin tallin kun yhtäkkiä jätkät tulivat, että Alice Cooper haluaa todella tavata sinut! Niinpä minun piti mennä ulos ja tavata hänet trippaillessani. En voinut lopettaa nauramista – menetin hallinnan täysin!” Witherspoon nauraa.

Witherspoon myös kertoo tunteneensa itsensä ensimmäistä kertaa kunnon rokkitähdeksi kun bändi esiintyi vuonna 1999 surullisenkuuluisassa Woodstockissa. Festari päättyi kaaokseen, mutta Witherspoon sanoo nauttineensa olosta lavan takana.

”Pääsimme hengailemaan kaikkien kanssa; olin Willie Nelsonin bussissa tekemässä kaikenlaista, haha! Olimme siellä kun Red Hot Chili Peppersin keikan aikana sytytettiin tulipaloja ja lopulta meidät vietiin kiireesti busseihin. Tunsin olevani kuin se kakara Almost Famous -leffasta!”