Metalliryhmä Medeialta tulossa viides pitkäsoitto – ”Tavoitteena yhdistää kaikki musiikillinen osaaminen ja kääriä se kaikkien aikojen tarinaan”

Yhtye on hiljattain solminut uuden levytys- sekä management-sopimuksen.

Tamperelainen raskasmetalliryhmä Medeia on kiinnitetty Playground Musicin artistirosteriin ja julkaisee 18. tammikuuta uuden pitkäsoittonsa Xenosis. Vuositolkulla työstetty albumi on järjestyksessään yhtyeen viides pitkäsoitto.

”Kadehdin bändejä, jotka pystyvät tuottamaan laadukasta sisältöä nopeammin, mutta jostain syystä Medeian keskimääräiseksi levyntekoajaksi on vakiintunut kolmisen vuotta. Varsinkin tällä kertaa temaattiset ja uudet musiikilliset tekijät toivat kokonaisuuteen niin paljon lisää, että pelkästään levykokonaisuuden suunnittelu vei melkein vuoden”, pääsäveltäjä Samuli Peltola kuvailee.

Ensimmäisenä maistiaisena levyltä on julkaistu Phenomenon-single sekä kappaleeseen tehty musiikkivideo. Peltola sanoo biisin edustavan Xenosis-levyn raskaampaa ja osittain orkestraatiopainotteisempaa linjaa.

”Levyn tavoitteena on ollut yhdistää kaikki olemassa oleva musiikillinen osaaminen ja kääriä se kaikkien aikojen tarinaan. Studiolla liikutaan entistä syvällisimmissä sfääreissä ja lavalla hankiudutaan eroon luomisen tuskasta, siitä ainakin Phenomenon-musavideossa on kyse.”

Medeia on myös solminut hiljattain maailmanlaajusen management-sopimuksen Nem Agencyn. Playground Musicin maailmanlaajuisen julkaisuverkoston sekä tuoreen management-sopimuksen myötä yhtyeen katse on Suomen musiikkimarkkinan lisäksi vahvasti maailmalla.

Bändin seuraava live-esiintyminen on Lost in Music -festivaaleilla osana Metal Export Finland -iltamaa Tampereen Olympia-korttelissa perjantaina 5. lokakuuta.