Metalliyleisö ilahtunee kuullessaan, että vielä löytyi taho, joka jaksaa pahastua saatanallisesta hevimöykästä

3.5.2021 14:12

Tässäpä sydäntä lämmittävä paluu 1980-luvun ”metallimusiikki on saatanasta” -kampanjoiden fiiliksiin. Metal Hammer uutisoi Yhdysvaltojen New Jerseyssä meneillään olevasta jupakasta, jossa intomielinen kristitty ryhmä haluaa sulkea Seton Hallin yliopiston radioaseman sen esittämän arveluttavan musiikin vuoksi. Sillä lailla!

Seton Hall on yksityinen roomalaiskatolinen yliopisto, jonka opiskelijoille sinnikäs WSOU-radioasema on soittanut jo yli 30 vuoden ajan metallimusiikkia. Shut Down WSOU -kampanja haluaa nyt, että moinen rietastelu saatetaan viimein päätökseen. Kampanja on koonnut sivuilleen raskauttavaa todistusaineistoa hilpeän ”WARNING: HIGHLY DISTURBING AND OFFENSIVE IMAGES AND AUDIO BELOW” -varoituksen kera. Ja mitä siellä onkaan! Muun muassa Slayerin, Electric Wizardin, Darkthronen ja Cannibal Corpsen levyjen kansikuvia ja sanoituksia. Hui!

Rehellisyyden nimissä on vaikea sanoa näin Suomesta käsin, onko tämä jonkinlainen vitsi tai WSOU:n itsensä järjestämä tempaus, vai vieläkö ihan oikeasti joku jaksaa harmistua 2020-luvulla metallimöykön peruskuvastosta. Hyvälle mielelle tämä ainakin sai, oli asian laita miten hyvänsä!

Lisää luettavaa