Mick Mars sanoo, että häntä ei juuri kuulla Mötley Crüen kolmella viimeisimmällä albumilla Generation Swinellä (1997), New Tattoolla (2000) ja Saints of Los Angelesilla (2008).
Kitaristi kertoo Rolling Stonen haastattelussa, kuinka hänet sysättiin syrjään päätöksentekoprosesseista laulaja Vince Neil palattua yhtyeen riveihin parisen vuosikymmentä sitten.
”En usko että siellä on yhtäkään soittamaani nuottia”, Mars sanoo Generation Swinestä puhuessaan. ”He eivät käytännössä halunneet kitarani kuulostavan kitaralta. He halusivat sen kuulostavan syntetisaattorilta. Tunsin itseni hyödyttömäksi. Nauhoitin osion, he poistivat sen ja joku muu tuli soittamaan tilalleni.”
Entinen Mötley Crüe -laulaja John Corabi, jonka Neil korvasi Generation Swine -sessioiden alussa, tukee Marsin väitteitä.
”He eivät kunnioittaneet Mickiä”, Corabi toteaa. ”Mick oli heille vain vanha kärttyisä paskiainen. Nikki Sixx ja Tommy Lee vittuilivat hänen talousasioistaan ja hänen tapailemistaan tytöistä. Hän oli joutunut sietämään sitä yli 20 vuotta.”
Mars väittää, ettei ollut juuri mukana New Tattoonkaan sessioissa.
”En kirjoittanut yhtäkään niistä biiseistä, sillä minua ei oltu kutsuttu”, Mars sanoo. ”Luulen että sain sille yhden kitaralickin.”
Sixx kiistää tämän ja sanoo Rolling Stonelle Marsin soittaneen levyllä ”soolokitaraa, rytmikitaraa ja kaikkia muitakin kitaroita.”
Sekä Mars että Sixx ovat yhtä mieltä siitä, että Saints of Los Angeles -levyllä suurimman osan kitaroista on soittanut Sixx: A.M:ssä ja Guns N’ Rosesissakin vaikuttanut D.J. Ashba.
”Mickillä oli vaikeuksia osuuksiensa kanssa”, Sixx selittää. ”Joten siellä on sekoitus D.J:tä ja Mickiä, ja teimme Mickistä aina keskipisteen ellei hän sitten kyennyt soittamaan tai muistanut omia osuuksiaan.”
Marsin ja Mötley Crüen tiet erkanivat vähemmän sopuisissa merkeissä viime vuoden lopussa. Asiaa tullaan näillä näkymin puimaan vielä oikeudessa. Tätä nykyä Mötiköissä kitaraa vinguttaa John 5. Mars puolestaan työstää parhaillaan Another Side of Mars -nimistä soololevyään.