Mikä sai Keith Richardsin lopettamaan vuosikymmenten tupakoinnin? – ”Alkaahan tässä olla jo ikää”

14.3.2022 20:37

The Rolling Stones -tervaskanto Keith Richards paljasti pari vuotta sitten lopettaneensa tupakoinnin. Yli viiden vuosikymmennen tupruttelu ei kuitenkaan ollut mikään helppo tapa lopetettavaksi. Mies kommentoikin sen olleen vaikeampaa kuin heroiinin käytön lopettaminen.

Viime joulukuussa 78 vuotta täyttänyt Richards kertoo nyt CBS Sunday Morning haastattelussa, mikä sai kitaristin tumppaamaan kääryleet lopullisesti.

”Se on hassu juttu, en oikeastaan ajattele koko asiaa enää”, Richards kertoo. ”Käytin [nikotiini]laastareita muutaman viikon. Joskus sitä vain lamppu syttyy, ja jokin sisimmässä sanoo, ’Hei kaveri, eiköhän jo riitä.’ Niinpä lopetin sen.”

Mikä sitten sai lampun syttymään?

”Varmaankin se, että alkaahan tässä olla jo ikää”, Richards naureskelee ja sanoo, ettei kaipaa savukkeita enää lainkaan.

”Se tuntuu hyvältä. Kun aloin treenata kiertuetta varten viime elokuussa, tajusin että minulla kymmenen kertaa enemmän puhtia!”

Richards vahvistaa haastattelussa myös työstävänsä uutta musiikkia Mick Jaggerin ja rumpali Steve Jordanin kanssa.

Rollarit julkisti aiemmin tänään Euroopan-kiertueen, joka ei sitten aiemmasta kiusoittelusta huolimatta sisältänytkään Suomen-keikkaa.

Lisää luettavaa