Millainen on kappale, jota ohjaaja Danny Boyle on kuvaillut erottamattomaksi osaksi tulevaa Trainspottingin jatko-osaa?

24.1.2017 17:07

3. helmikuuta ensi-iltaan tuleva Trainspotting 2 on herättänyt yllättävänkin paljon kuhinaa. Elokuvan ensimmäinen traileri sai innostuneen vastaanoton, ja aiheesta kertovia uutisia seurataan tarkasti. Tuntuu kuin 1990-luvun nuoret eivät olisi vielä tähän mennessä ymmärtäneetkään, miten paljon he ovat kaivanneet Rentonia, Sick Boyta, Spudia ja jopa kauhistuttavaa Begbietä.

Myös jatko-osan musiikkivalinnat ovat luonnollisesti saaneet osakseen mielenkiintoa – olihan alkuperäisen elokuvan soundtrack merkittävä osa ysärivuosien äänimaisemaa. Nyt yleisölle esitellään kappale, jota ohjaaja Danny Boyle on ylistänyt Trainspotting 2:n selkärangaksi – tai tarkemmin ottaen ”pulssiksi”.

”Jokaisesta elokuvasta etsii sen pulssia. Alkuperäisessä Trainspottingissa se oli Underworldin Born Slippy. T2:ssa pulssin muodostavat Young Fathersin kappaleet. Heidän biisinsä ovat kuin elokuvan sydämenlyöntejä”, NME kertoo Boylen sanoneen.

Jatko-osan soundtrackilla ovat mukana myös muun muassa Wolf Alice, High Contrast, The Clash, Queen ja Blondie – kuten myös ensimmäisestä osasta tutut Iggy Pop ja Underworld. Katso soundtrackin kaikki biisitiedot täältä.

Lisää luettavaa