Millaisessa iskussa Machine Head on nykyään? Kuuntele itse, uusi biisi on julki

18.2.2025 16:40

Machine Head on taas liikekannalla. Robb Flynnin johtama metallipartio julkaisee yhdennentoista studioalbuminsa huhtikuussa, ja nyt levystä saadaan lisää esimakua. Pitkäsoiton nimi on Unatoned, ja levy ilmestyy 25.4.

Albumilta esitellään nyt toinen single. Kappaleen nimi on Unbound, ja biisiin on tehty myös naseva musiikkivideo kylkiäisiksi. Katso Mike Sloatin ohjaama video alempaa. Keikkapuolella Machine Headin aikataulussa on vain yksi konsertti Pohjoismaissa, kun bändi saapuu 28. kesäkuuta Norjaan. Olisikohan siinä lähiseudulla tilaa myös Suomen-keikalle? Edellisen kerran bändi nähtiin Suomessa vuonna 2022.

YouTube video