Minä en mitään tuottajia tarvitse, sanoo Yngwie Malmsteen, ja nyt hän kertoo miksi

15.6.2021 09:32

Yngwie Malmsteen julkaisee uuden Parabellum-albumin 23. heinäkuuta, ja tämä on tuonut miehen myös median eteen tuotosta promotoimaan. Malmsteen vieraili hiljattain Rob Rush Radion lähetyksessä kertomassa levynsä tekemisestä, ja haastattelun perusteella kitarajumalan asenne on pysynyt vanhoilla päivilläkin ennallaan. Haastattelusta uutisoi myös Blabbermouth.

Yksi kiintoisa seikka Malmsteenin toimintatavassa on, ettei hän käytä levyillään enää ulkopuolisia tuottajia. Nykyään hän laulaakin kappaleensa itse, kun aikaisemmin hänen biiseillään kuultiin Jeff Scott Soton, Göran Edmanin ja Joe Lynn Turnerin kaltaisia solisteja.

”Pidän itseäni vähän kuin taidemaalarina. Maalari maalaa taulun etuosan, taustan, ja sivut. Ei hän pyydä muilta, että tulisitko maalaamaan puolet taulustani. En voisi työskennellä niin”, Malmsteen sanoo haastattelussa.

”Tunnen itseni onnekkaimmaksi tyypiksi maailmassa. Olen niin siunattu. Olen kiitollinen kaikesta, mitä minulle on tapahtunut, koska minulla on taiteellinen vapaus. Toimin tällä tavalla kuin toimin ihan vain siksi, että haluan tehdä niin. Siinä ei ole kysymys siitä, että minun täytyisi tai pitäisi tehdä niin. Ei, olen erittäin tarkka ja tiedän täsmälleen, mitä haluan. Kappaleet ovat valmiina päässäni jo ennen niiden äänittämistä. En tarvitse tuottajaa, en sävellysapua, en mitään sellaista.”

Eli siinä se! Tällaisia säveliä Malmsteenin päässä on sitten liikkunut viime aikoina:

Lisää luettavaa