”Minusta emme olleet oikeasti vielä valmiita siihen” – Velvet Revolver -kitaristi muistelee viimeiseksi jäänyttä levyä ja huipputuottajan yllättävää erottamista

Dave Kushnerin mielestä Libertad-levyä alettiin äänittää, vaikka biisimateriaali ei ollutkaan tarpeeksi vahvaa.
4.7.2017 13:10

Guns N’ Rosesin 90-luvun alun miehistöstä ja Stone Temple Pilotsin edesmenneestä nokkamiehestä koottu Velvet Revolver ehti elinaikanaan julkaista kaksi studioalbumia. Vuonna 2004 julkaistu debyyttialbumi Contraband sai jatkoa vuonna 2007 Libertad-levystä, joka Slashin aisaparina kitaroineen Dave Kushnerin mukaan tehtiin liian hätiköiden ja jäi siksi kauas siitä, mihin yhtyeen rahkeet olisivat todellisuudessa riittäneet.

Appetite for Distortion -podcastissa haastateltu Kushner sanoo yhtyeen lähteneen studioon liian pian Contrabandin julkaisun jälkeen eikä sillä ollut tarpeeksi yhtä vahvaa materiaalia kuin debyytillä. Kushner sanoo pitäneensä joistain levyn kappaleista, mutta yksikään niistä ei ollut Slitherin tai Fall to Piecesin kaltainen hitti.

– En pitänyt ensimmäiseksi singleksi valitusta She Builds Quick Machinesta, en ole koskaan ollut sen biisin fani. Minä liputin Get Out The Doorin puolesta, mielestäni se oli paljon tarttuvampi. Minusta tuntui, että moni biisi kursittiin kokoon Frankensteinin hirviön tapaan tuotantovaiheessa. Minusta emme olleet oikeasti vielä valmiita siihen, Kushner toteaa.

Libertadin tuottajaksi oli alun perin pestattu tuottajaguru Rick Rubin (mm. System of a Down, Metallica, Rage Against the Machine, Slayer), mutta yhtye kyllästyi Kushnerin mukaan Rubinin tapaan tuottaa – ja varsinkin siihen, miten paljon hänen työstään jouduttiin maksamaan. Tuottajaksi pestattiin lopulta Brendan O’Brien, joka oli tuottanut muun muassa kaikki Stone Temple Pilotsin siihen asti julkaistut levyt.

– Hänellä on todella rento tapa tuottaa levyjä. Teet biisejä, äänität, hän käy nauhoitukset läpi ja poimii hyvät ideat, joita työstetään eteenpäin. Kun hänen mielestään materiaali on valmista, hän sanoo: ”No niin, nyt tehdään levy”. Mutta olimme kärsimättömiä. Lisäksi hänellä oli kaksi hintaluokkaa, jonka mukaan hän laskutti bändejä, uudet bändit maksoivat vähemmän kuin pitkäikäisemmät ja paikkansa vakiinnuttaneet. Me pidimme itseämme uutena bändinä ja ajattelimme, että kuulumme tähän halvempaan kategoriaan, mutta hän vaatikin enemmän, Kushner muistelee.

– Scott [Weiland] totesi, että ”Vitut, soitan Brendan O’Brienille heti”. Ja niin hän kirjaimellisesti tekikin. Brendanilla oli kalenterissa tyhjää tyyliin viikon päässä ja niin me vaihdoimme tuottajia tuosta vaan. Koko bändi oli kyllästynyt odottamaan, joten seisoimme kaikki päätöksen takana. Brendan on myös upea tuottaja, joten mikäpä siinä.

Lisää luettavaa