Moon Shotin miehistö on marinoitu varsin väkevissä liemissä. Yhtyeen muodostavat sellaiset herrat kuin Ville Malja (Lapko), Jussi Ylikoski ja Mikko Hakila (Disco Ensemble) sekä Henkka Seppälä (Children of Bodom), eli kokemusta riittää. Vaan millä periaatteella bändi operoi, ja missä merkeissä se perustettiin?
Yhtye julkaisee seuraavien viikkojen aikana kolmen videon sarjan, jossa kerrotaan yleisölle tarkemmin siitä, mistä Moon Shotissa on oikein kysymys. Kun bändin aikomuksena on seilata kansainvälisillä aluevesillä, esittely toteutetaan englanniksi. Katso sarjan ensimmäinen osa ylempää, ja kunhan sarja saadaan päätökseen, julkaistaan 22. lokakuuta yhtyeen esikoisalbumi Confession. Moon Shotin verkkosivut löytyvät täältä, sieltä löytyy sitten enemmän musiikkia ja muuta asianmukaista informaatiota.