”Monumentaalinen k*sipää” – The Darkness -keulakuva tylyttää Michael Monroeta ihan kunnolla

11.3.2025 19:57

Yleensä kanssamuusikoiden keskuudessa mukavan miehen maineesta nauttiva Michael Monroe saa osakseen melkoista tylytystä The Darkness -keulakuva Justin Hawkinsilta. Monroe nousi puheenaiheeksi Hawkinsin haastatellessa suositun Youtube-kanavansa tuoreimmalla videolla Viagra Boys -solisti Sebastian Murphyä.

Miekkoset päätyvät juttutuokion puolessa välissä jutustelemaan tappeluista, ja kuinka Murphy oli kerran vähällä saada köniinsä katsojalta kesken keikan. Tällöin Hawkins kaivaa muistinsa sopukoista tarinan, jossa Monroe näyttelee oleellista osaa.

”Minulla on samankaltainen kokemus suomalaisesta rocklegendasta – mikä hänen nimensä nyt oli – Michael Monroe”, Hawkins aloittaa.

”Minut on hakattu Suomessa”, Murphy livauttaa välihuomiona.

”Minut on veljeni kanssa hakattu Suomessa useammin kuin kerran”, Hawkins lisää ja jatkaa tarinaansa. ”Hän [Monroe] soitti Hanoi Rocksissa. Hän on noin satavuotias …hän saattaa hyvinkin olla henkiin herätetty suoruumis.”

”Olimme Sweden Rockissa ja siellä oli kaksi lavaa”, Hawkins muistelee. ”Toinen bändi kasasi kamojaan sillä aikaa kun toinen esiintyi, joten settien välissä ei ollut juuri taukoja. Hänen bändinsä tsekkasi rumpusoundeja samalla kun soitimme omaa keikkaamme. Olin että vittu soikoon. Sanoin yleisölle: ’Olemme The Darkness Englannista. Kunnioitamme toisia ja kun teemme soundchekiä, odotamme ensin että toiset saavat settinsä soitettua.’ Toisella lavalla olevien mulkkujen täytyy oppia kohtelemaan kanssamuusikoitaan oikein.”

”Hän [Monroe] hermostui siitä ja yritti tulla meidän lavallemme, mutta ei päässyt pienikokoisen puvustaja-assistenttini ohi”, Hawkins sanoo. ”Hän oli todella vihainen. Michael Monroe on monumentaalinen kusipää.”

Tämän jälkeen molemmat haistattelevat vielä suoraan kameralle.

”Hanoi Rocks, mitä he ovat muka tehneet?” Murphy tuhahtaa lopuksi.

”Taisivat olla iso juttu Vietnamissa”, Hawkins päättää.

Voit katsoa koko haastattelun alta.

YouTube video

Lue myös: Suorasanainen puheenvuoro: liika vanhojen aikojen ihannointi estää rockia kehittymästä, sanoo Justin Hawkins

Lue myös: ”Tätä ei ollut hauskaa katsoa” – The Darknessin Justin Hawkins suree Bon Jovin romahtanutta laulukuntoa