Nikki Sixx julkaisi kymmenen vuotta sitten kirjan The Heroin Diaries (suomeksi Heroiinipäiväkirja), josta on tullut yksi tunnetuimmista rockmuistelmateoksista. Kirjassa Sixx muistelee vuoden 1986 joulun ja 1987 joulun välistä aikaa, jolloin Mötley Crüe äänitti Girls, Girls, Girls -albumiaan ja basisti kamppaili masennuksen ja huumeongelmien koukussa.
Pyöreiden vuosien täyttämistä juhlistetaan paitsi kirjan päivitetyllä uusintapainoksella, myös aikanaan kirjan yhteydessä julkaistun The Heroin Diaries Soundtrack -albumin uusintajulkaisulla, jolle Sixx:A.M. on tehnyt uusia versioita aiemmin julkaistuista biiseistä. Opus julkaistaan englanniksi Yhdysvalloissa 24. lokakuuta ja suomenkielinen versio saadaan kauppoihin ensi vuoden puolella. Albumi on saatavilla maailmanlaajuisesti perjantaina 27. lokakuuta.
”Olen tavannut viimeisen kymmenen vuoden aikana ihmisiä, jotka ovat tulleet kiittämään minua siitä, että Heroiinipäiväkirja pelasti heidän elämänsä. Mutta totuus on että kirjan kirjoittaminen pelasti myös minun elämäni”, viimeiset 16 vuotta selvänä elänyt Nikki Sixx kertoo.