Mötley Crüen paluu jatkuu vielä pitkään, mikäli Vince Neiliä on uskominen

11.9.2022 23:35

Mötley Crüen, Def Leppardin, Poisonin ja Joan Jett and the Blackheartsin stadionkiertue tuli päätökseensä perjantai-iltana Allegiant Stadiumilla Las Vegasissa. Mötley Crüen paluu keikkalavoille ei jäänyt kuitenkaan siihen, sillä yhtye aikoo jatkaa kiertämistä Def Leppardin kanssa ensi vuonna ainakin Etelä-Amerikassa ja Euroopassa. Mötiköiden reunion ei näillä näkymin pääty vielä senkään jälkeen, sillä yhtye suunnittelee keikkoja jo vuodelle 2024.

”Olemme kaukana lopettamisesta”, laulaja Vince Neil sanoo Las Vegas Review-Journalin haastattelussa. ”Kun tulemme takaisin [Yhdysvaltoihin] vuonna 2024, teemme kaiken uudelleen.”

Neil sanoo keskusteluja käytävän uudesta Las Vegasin keikkaputkestakin. Yhtye soitti kaupungissa useamman keikan käsittävät rupeamat vuosina 2012 ja 2013.

”Olemme ehdottomasti keskustelleet sen toteuttamisesta, ja kaikki rakastavat residenssejä, joten sanon: ’Kyllä, teemme sen'”, Neil selvittää. ”Meidän täytyy vain katsella vuotta 2024 Vegasiin paluun suhteen. Mutta palaamme vielä.”

Neil sanoo yhtyeen keskittyvän keikkailuun eikä suunnitelmia studioon palaamisen suhteen ole.

”Olemme puhtaasti keikkaileva bändi”, laulaja toteaa. ”Kun näette Allegiantin show’n, ymmärrätte miksi. Koette jotain uskomatonta, valoja ja lasereita, kolme tanssijaa. Siellä on paljon siistejä efektejä ja siisti bändi vetämässä rokkikeikkaa.”

Lisää luettavaa