Musen olympiavideo julki

4.7.2012 20:10

Brittiyhtye Muse on julkaissut virallisen olympiabiisinsä Survivalin videon. Pätkän voi katsoa täällä.

Survival soi Lontoon olympialaisten aikana muun muassa avajaisseremoniassa ja mitalien jakotilaisuuksissa.

Biisi löytyy myös syyskuussa ilmestyvältä Musen The 2nd Law -albumilta. Pitkäsoitto seuraa vuonna 2009 ilmestynyttä The Resistance –levyä.

– Uusi levymme on varsin erilainen levytys verrattuna aikaisempiin julkaisuihimme, basisti Chris Wolstenholme kuvailee.

Devonilaisyhtye konsertoi Helsingin Hartwall Areenalla 10. joulukuuta.

Lisää luettavaa