Muusikko Urpo Olavi ”Zape” Leppänen, 71, on kuollut

Varmakätinen rumpali menehtyi Helsingissä pitkään sairastettuaan.
6.2.2019 11:37

Muusikko, laulava rumpali Urpo Olavi Leppänen, joka tunnettiin taiteilijanimillä Zape ja Limousine, on kuollut. Helsingin Sanomien muistokirjoituksessa kerrotaan Leppäsen menehtyneen 23. tammikuuta Helsingin Pakilakodissa pitkään sairastettuaan. Hän oli 71-vuotias.

25. toukokuuta 1947 syntynyt Leppänen oli varmaotteinen rumpali, joka vaikutti urallaan muun muassa kokoonpanoissa Shaking Sharks, Orient Express, Orfeus, Kalevala, Limousine ja Bluesounds. Lisäksi Leppänen muun muassa sävelsi rumpusinfonian, työsti musiikkia Seppo Renvallin kokeellisiin lyhytelokuviin ja lauloi virsivideoita. Soittamisen ja säveltämisen ohessa Leppänen toimi keikkamyyjänä ja työskenteli arkkitehtitoimistossa pienoismallien rakentajana.

Lisää luettavaa