1980-luvun lopulla mainetta niittänyt Boycott tekee paluun 30-vuotisjuhliensa kunniaksi. Yhtyeen johtohahmo Tommi Läntinen kertoo bändin julkaisevan uutta musiikkia ja soittavan keikkoja myöhemmin tänä vuonna.
Comebackissa on katkera sivumaku, sillä Boycottin toinen johtohahmo Ari ”Hombre” Lampinen menehtyi 55-vuotiaana viime vuoden toukokuussa.
”Viime vuosi oli musiikin alalla synkkä, menetimme niin monia upeita artisteja. Läheltäni lähti kolme ystävää. Hombre, vanha rikoskumppanini, oli heistä yksi”, Läntinen kertoo tiedotteessa.
”Minulla oli alkanut muutenkin kasvaa koti-ikävää, ja kaiken tapahtuneen jälkeen se vain syveni. Viimeiset pari vuotta myös luovuus on kukkinut ja juuri englannin kielellä. Kun lähipiiri, heidän joukossaan Hombren vaimo, kannusti minua Boycott-touhuihin, asia alkoi olla valmis. Elämä on tänään ja nyt.”
Boycottin tunnettuja hittejä ovat muun muassa The Knack -cover My Sharona, Gotta Rock ja Bo Diddley/Hurriganes -laina Roadrunner. Yhtye toimi vuosina 1987–92. Bändin nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat Läntisen lisäksi Henrik Strang (kitara), Niko Kokko (basso), Roope Riihijärvi (kitara), Petteri Korhonen (rummut) ja Jaakko Kiuru (koskettimet).
Orkesterin viralliset Facebook-sivut löytyvät täältä. Tuo sivu kannattaa laittaa seurantaan, jos kiinnostaa kuulla esimerkiksi studiokuulumisia ja saada tietoa keikoista, kunhan niitä varmistuu. Bändi työstää uutta musiikkia Janne Saksan Sound Supreme -studiossa tuottaja Okko Larun kanssa.