”Myös trollaajat tarvitsevat rakkautta” – Dave Mustainen mietteitä sosiaalisesta mediasta

4.5.2016 13:23

Dystopia-albumin vastikään julkaisseen Megadethin pomo Dave Mustaine kiertää parhaillaan erinäisten medioiden haastatteluissa promoamassa uutta levyään ja juttelemassa kaikenlaisista muistakin asioista.

FOX30 Action News Jax istui Mustainen kanssa alas viikonloppuna Floridassa vietetyn Welcome To Rockville -festivaalin aikana ja kyseli esimerkiksi aktiivisena Twitter-käyttäjänä tunnetun Mustainen ajatuksia sosiaalisesta mediasta.

– Sosiaalinen media on hyvä ja tehokas työkalu, jos sitä osaa käyttää. Netissä liikkuu niin paljon valheellista tietoa, että sen suhteen täytyy olla varovainen.

– Täytyy olla paksunahkainen. Tosiasia on, niin hassulta kuin se kuulostaakin, että myös trollit tarvitsevat rakkautta. Joko jätät trollit huomiotta tai osoitat rakkautta siinä missä kenelle tahansa muullekin, niin silloin he lopettavat. Niin minä teen: kohtelen kaikkia tasapuolisesti samalla kunnioituksella ja rakkaudella kuin se suinkin on mahdollista.

Megadethin historian lukuisista jäsenvaihdoksista Mustaine kommentoi puolestaan seuraavaa:

– Moni bändi kokee muutoksia. Kaikissa Big Four -yhtyeissä (Metallica, Anthrax, Slayer ja Megadeth) on vaihtunut kokoonpano. Joskus ihmiset vain muuttuvat. Joko sopeudut tai petät itseäsi ja teet asioita vääristä syistä. Se on mielestäni ollut usein syynä kun bändissä on tapahtunut muutoksia. Megadethissa on esimerkiksi soittanut todellisia jazz-hirmuja, josta on ollut hyötyä bändin tyylin kehittymisessä. Mutta he ovat kuitenkin ihan eri aaltopituuksilla. Olet vaikka kysellyt, että ’mitäs diggaat uudesta (punkyhtye) Fearin kappaleesta?’ ja vastaus on ollut ’mikä se on?’.

– Tällä hetkellä me kaikki olemme kuitenkin samalla aaltopituudella. Meillä on samanlaiset musiikilliset mieltymykset ja tavoitteet. Puhumme samaa kieltä ja mielestäni se näkyy, Mustaine kuvailee nykyistä kokoonpanoa, johon kuuluu Mustainen lisäksi Dave Ellefson, Kiko Loureiro ja Chris Adler.

Lisää luettavaa