Näin soi Outo lintu – Ensinäytössä Esko Elomaan uusi video

17.6.2014 11:15

Esko Elomaa julkaisi kaksi vuotta sitten todella mainion Elämäniloa-debyytin (josta Soundissakin intoiltiin) ja ainakin tämän nyt Soundissa ensisoitossa pyörivän uuden Outo lintu -kappaleen perusteella jatko on vähintäänkin yhtä vakuuttavaa.

Outo lintu on ensimmäinen maistiainen Elomaan syksyllä julkaistavalta Sinä ja mun maailma -albumilta.

– Aloitin toisen levyn teon vuosi sitten toukokuussa, Esko Elomaa kertoo.

– Kaikki alkoi nimestä ”Sinä ja mun maailma”. Otsikko mielessä kirjoitin biisejä vuoden loppuun asti. Etsin tästä päivästä ja menneestä sellaisia asioita, jotka yhdistävät minua muihin ihmisiin ja ulkopuoliseen maailmaan, mutta jotka tuntuvat häviävän jonnekin taustalle kun hääräilee omassa arkisessa kuplassaan. Tekstejä syntyi vääjäämättä myös sieltä elämän pimeämmältä puolelta.
 
Eskon mukaan Outo lintu on sadunomainen tarina vanhenemisesta, siitä onko ihmisen mahdollista taistella iän karttumisen myötä uhkaavaa kangistumista ja jämähtämistä vastaan.

Syksyllä Esko Elomaa suuntaa viisikoksi kasvaneen yhtyeensä kanssa keikkapaikoille ympäri Suomen.

Lisätietoja: www.eskoelomaa.com

(Kuva: Santtu Särkäs)

Lisää luettavaa