Nerokasta! Kun Adele nykyään kirjoittaa pikkupäissään Twitteriin hävyttömyyksiä, hän ei käytäkään virallista tunnustaan – vaan salaista tiliään

15.3.2017 19:12

Adele on noussut kotikonnuillaan Isossa-Britanniassa supertähdeksi paitsi komean lauluäänensä myös konstailemattoman julkisuuskuvansa tähden. Laulajatar saattaa olla radioystävällisen tuotantonsa puolesta koko perheen suosikki, mutta studion ulkopuolella hän osaa myös revitellä.

Adele on tokaissut sekä lavalla, haastatteluissa että sosiaalisessa mediassa sen verran perityöväenluokkaisia karkeuksia, että levy-yhtiö on kieltänyt häneltä pääsyn viralliselle Twitter-tililleen. Ilmeisesti artistilla on ollut tapana laukoa pienessä hönössä totuuksia kaiken maailman trolleille. Kiellosta kerrottiin muutama vuosi sitten BBC:n haastatelussa.

Nyt Mashable raportoi Adelen tuoreemmasta haastattelusta, jossa laulaja kertoo keksineensä keinon kiertää moiset rajoitukset. Konsti on oikeastaan hyvin yksinkertainen: Adele perusti itselleen salaisen tilin, josta levy-yhtiö ei tiedä ja jonne voi tykitellä mitä mieleen juolahtaa.

”Katselin Twitteriä tässä taannoin. Ne eivät tiedä, että minulla on salainen tili. Tai kyllähän ne nyt tietävät, kun sanoin sen ääneen. Ja ’niillä’ siis tarkoitan managementtiani”, Adele kertoi The Sunin toimittajalle.

”Minulla ei ole pääsyä omalle Twitter-tililleni, koska olen melko suulas ja tapaan päästää suustani vääriä asioita. Niinpä he ottivat sen etuoikeuden pois minulta.”

Eli jossain tuolla Twitterin kätköissä on tili, jolla Brittien suurin laulajatähti puhuu suunsa puhtaaksi turhia säästelemättä. Adelen fanikunnassa tietysti kuhistaan kovasti siitä, millä salanimellä artisti mahtaa sosiaalisessa mediassa operoida.

Tämä tuo luonnollisesti mieleen kysymyksen myös kotimaan veijareista: monellakohan suomalaisella julkisuuden henkilöllä on käytössään salainen tili, jonka suojissa voi laukoa totuuksia vailla huolen häivää? Siinäpä ajatuksleikkiä keskiviikkoon.

Lisää luettavaa