Nyt on käsittämättömän mainio meininki! – Klassinen suomalainen rocklevy julkaistaan yllättäen USA:ssa, eikä siinä vielä kaikki

5.3.2018 21:11

Suomalaisen vaihtoehtorockin ja goottiskenen edelläkävijä Musta Paraati julkaisi maineikkaan Peilitalossa-albuminsa keväällä 1983. Levy nosti Mustan Paraatin erittäin suosituksi live-esiintyjäksi, mutta yhtyeen liekki paloi vähän liiankin kirkkaasti, ja pian Käärmeet-albumin (1984) jälkeen bändin ensimmäinen aktiivikausi oli päättynyt.

Musta Paraati ei ole kuitenkaan koskaan kuollut, ja yhtye on esiintynyt myöhempinä vuosina erilaisissa yhteyksissä, monellakin erilaisella kokoonpanolla. Bändi myös julkaisi kaksi Herra Ylpön tulkitsemaa uutta kappaletta keväällä 2015.

Mutta nyt tapahtuu kummia asioita – hyvällä ja odottamattomalla tavalla kummia asioita.

Peilitalossa nimittäin ilmestyy Yhdysvalloissa 30. maaliskuuta, niin vinyylinä, cd:nä kuin digitaalisestikin. Asialla on muun muassa The Sisters Of Mercyn, Bauhausin, Motörheadin ja Ministryn kanssa työskennellyt Cleopatra Records.

– Loppujen lopuksi tämä mainio meininki on tullut meillekin aikamoisena yllätyksenä. Jenkeissä on kuulemma jonkinlainen ug-skene, johon kuuluvat bändit diggaavat Mustaa Paraatia ihan raivolla. Siellä ne toitottavat, että ”meidän suurin unelma on nähdä Mustan Paraatin kotikaupunki ja päästä soittamaan keikkoja niiden kanssa”. Sain äskettäin viestin Cleopatra Recordsilta, ja heidän lähettämässään kuvassa Glenn Danzig pitelee käsissään Peilitalossa-albumia. Hyvää settiä, hymyilee Mustan Paraatin kitaristi Saku Paasiniemi.

– Juttelin juuri yhden USA:ssa rundanneen muusikon kanssa, ja se oli törmännyt sattumalta esimerkiksi erääseen taksikuskiin, jonka mielestä ”Musta Paraati on kovinta ikinä”. Se oli aivan fiiliksissä esimerkiksi siitä, että Svart Records on nyt julkaissut Käärmeet-levyn uudelleen. Lisäksi sikäläisissä rokkikaupoissa kuulemma näkyy Mustan Paraatin paitoja, pinssejä ja vaikka mitä. Anteeksi kuinka?

– Albumin jenkkijulkaisusta ja koko tästä meiningistä on pitkälti kiittäminen Jyrki69:aa. Jyrkihän on tehnyt paljon dj-keikkoja Amerikassa, ja se soittaa aina Mustaa Paraatia. Jyrki oli sitten luukuttanut Romanssia Cleopatra Recordsin toimistossa, ja ne oli saman tien kysyneet, että voitaisiinkohan me julkaista tämän bändin tuotantoa Yhdysvalloissa. No, nyt ollaan albumin jenkkipainoksen äärellä, ja Cleopatralla on maailmanlaajuiset oikeudet myös digitaalijulkaisuun.

Ja mikä hienointa, tälle seikkailulle on luvassa myös jatkoa.

–  Tosiaan, olemme allekirjoittaneet uuden levytyssopimuksen Cleopatran kanssa, ja myöhemmin on luvassa tuoretta Paraati-materiaalia!

Kerrottakoon myös, että seuraava Soundi ilmestyy 23. maaliskuuta, ja lehdestä löytyy runsaasti Musta Paraati -asiaa.

Lisää luettavaa