Nyt kävi niin, että se outo Ned Flanders -teemainen metallibändi sai soiton Simpsonien tuotantoportaalta

10.4.2019 10:26

Internetissä on jo hyvän aikaa ihmetelty Okilly Dokilly -yhtyettä: äkäistä metallimusiikkia esittävän bändin tavaramerkki kun on, että kaikki sen jäsenet pukeutuvat julkisissa esiintymisissä Simpsonit-sarjasta tutuksi Ned Flandersiksi. Kun tämä Homerin naapuri on kuuluisa nimenomaan ylenpalttisesta kunnollisuudestaan ja kristillisestä vakaumuksestaan, on merkillinen sekametelisoppa valmis.

Nyt bändi kiinnitti myös Simpsonien tuottajien huomion. Consequence of Sound kertoo, että sarjan taustavoimat ottivat bändiin yhteyttä ja kysyivät, voisiko sen musiikkivideota käyttää Simpsonit-jakson lopputekstien somisteena. Ei liene suuri yllätys, että orkesteri suostui ilomielin.

”On uskomatonta, että saimme videomme mukaan sarjaan. On kunnia saada olla osa show’n perintöä”, Okilli Dokillyn keulakuva Head Ned kertoo Consequence of Soundin mukaan. Ja tältä se näytti:

Lisää luettavaa