Nyt on rajua ajoa Tokiossa! – Ota haltuun Oceanhoarsen uutuusvideo

Helsinkiläinen metallirykmentti Oceanhoarse esiintyi Tokiossa viime toukokuussa. Reissusta ei suinkaan palattu tyhjin käsin, ja nyt onkin käsillä nousevan auringon maassa taltioitu liveveto kappaleesta Feed The Sirens – ja kyseessä on todellakin aidosti elävää materiaalia, sillä Oceanhoarse nimenomaan korostaa ”tämän videon olevan sataprosenttisen autenttista livekamaa”.

Tapahtumavideon pariin pääsee tuossa yläpuolella, mutta kannattaa toki myös lukaista, millaisia muistoja basisti Jyri Helkolla on reissun varrelta:

– Japanin-keikat olivat huikea kokemus!  Sikäläinen yleisö on omaa luokkaansa, mitä tulee omistautuneisuuteen, joten yhteiskuvissa tuli poseerattua ja nimmareita raapusteltua niin keikkapaikoilla kuin hevibaareissakin lukuisia kertoja. Ottipa eräs eturivin fani meikäläisen kaikista bassokamoista ja nappuloiden säädöistä myös valokuvat talteen.

– Ilmassa oli sähköä koko tämän Tokion-vedon ajan ja vastaanotto oli innostunut heti keikan avanneen Feed The Sirensin ensimmäisistä tahdeista alkaen, huipentuen viimeisen biisin yhteislaulantaan ja Oceanhoarse-maskottimme vierailuun lavalla. Maskottimme eksyi myös yleisön joukkoon keikan jälkeen ja päätyikin saman tien myös salamavalojen välkkeeseen.

– Ennen keikkapäiviä Oceanhoarsella oli myös erikoisohjelmaa buukattuna: kävimme nimittäin vierailemassa paikallisessa Bar Majavassa (=rockbaaripyhätössä) Rock Inn Dicessa DJ-keikalla. Meininki oli sielläkin katossa ja nähtiinpä jopa paikallinen kravattikaulainen pukumies intoutuneena moshaamaan ja riisuuntumaan alusvaatteisilleen Rage Against The Machinen alkaessa soimaan!