Nythän on käynyt niin, että Sakari Kuosmanen on päätynyt Bob Dylanin uuteen maalaukseen

18.3.2022 21:46

Nobelillakin palkittu Bob Dylan ilmaisee itseään tunnetusti musiikin lisäksi myös maalaustaiteen keinoin.

Dylanin edesottamuksiin keskittyneen Facebook-ryhmä Edlis Cafén tarkkaavainen väki äkkäsi legendan uuden maalauksen, joka on hakenut inspiraationsa Aki Kaurismäen vuoden 2017 Toivon tuolla puolen -elokuvan kohtauksesta. Siinä Sakari Kuosmasen esittämä kauppamatkustaja Wikström istuu ravintolapöydän ääressä. Aikamoista!

Muusikon asioihin perehtynyt Scott Warmuth on nostanut teoksen esiin sosiaalisessa mediassa. Warmuth huomioi, että Dylan on vaihtanut elokuvassa seinällä komeilevan Jimi Hendrix -julisteen Federico Fellinin La Dolce Vita -elokuvan julisteeseen.

Asiasta raportoi Suomessa ensimmäisenä Kauppalehti. Kuvat maalauksesta ja sen esikuvana toimineesta kohtauksesta näet alta.

Lisää luettavaa