Oletko miettinyt, mitä perinteikkään heavy metalin suuruus Saxon tekee seuraavaksi? Yhtye kertoo suunnitelmistaan

Saxonin 25. studioalbumin yksityiskohdat paljastuvat pikkuhiljaa.
20.7.2026 17:00

Saxon on kerryttänyt jo varsin kunnioitettavan levykatalogin. Yhtye on julkaissut vuodesta 1979 alkaen komeat 24 studioalbumia ja sitten vielä parit coverlevyt päälle. Vaan mitäpä sitä suotta hidastelemaan, uutta putkeen vain: yhtyeeseen muutama vuosi sitten liittynyt kitaristi Brian Tatler kertoo Totalrockin haastattelussa, että seuraavalle levylle on annettu jo nimikin.

Tatler paljastaa haastattelussa, että 25. studioalbumin otsikko on komeasti kalskahtava Gods of Thunder. Orkesterin laulaja Biff Byford paljasti jo toukokuussa, että tuleva levy julkaistaan 22. tammikuuta. Silloin sitten nähdään, millaisesta jälkeä ikihonka saa aikaiseksi siinä vaiheessa, kun esimerkiksi Byford alkaa lähennellä 80 ikävuoden rajapyykkiä.

Saxonin oli määrä esiintyä heinäkuun alussa Tampereen Tuhdimmat tahdit -tapahtumassa, mutta sitten kävi tunnetusti sillä tavalla, että koko festivaali peruuntui. Uutta yritystä odotellessa!