”Olisi mukava tarttua banaaninkokoiseen sätkään ja ottaa hatsit” Laura Sippolan uudella singlellä haaveillaan pössyttelyhetkestä

Laura Sippolan uusi single Hatsit on hurmaava ylistyslaulu pössyttelylle, tai jos vertauskuvallisemmin haluaa ajatella niin kappaleessa ylipäänsä haaveillaan vapaahetkestä arjen pyörityksen keskellä, ja pohditaan mitä kaikkea olisikaan mahdollista tehdä ilman vauva-ajan sitoumuksia. Kuten tiedotteessa todetaan: ”Vauva-aika on ihanaa. Joskus kuitenkin olisi mukava maata selällään kalliolla, tarttua banaaninkokoiseen sätkään ja ottaa hatsit.” Kuuntele kappale alta, tai pistä se soimaan Soundin Parasta juuri nyt -listalta.

– Laulun vapaudenkaipuu on tuttua kenelle tahansa, kertoo Laura Sippola. – Biisi voi soida niin kesän fiilistelykappeleena kuin lämpimän kesän muistelona silloin, kun työt ja arki kutsuvat.

Lopulta laulun kertojakin päätyy hatsien sijaan nuuhkimaan oman vauvansa huumaavaa ja korvaamatonta tuoksua.

Hatsit on peräisin äskettäin ilmestyneeltä Intermezzo-albumilta, joka on pitkän ja monipuolisen uran tehneen Sippolan kuudes sooloalbumi. Viime syksynä Sippola valmistui Suomen ensimmäiseksi lauluntekijätohtoriksi.