Soundi 5/26 on julki! Lehdestä löytyy jälleen kelpo määrät kaikenlaista musiikkiasiaa – kuten nyt esimerkiksi Social Distortionin Mike Nessin pitkä haastattelu. Ari Väntäsen toimittamassa artikkelissa Ness kertoo yhtyeensä tuoreesta Born to Kill -albumista ja muistelee elämänsä vaikeita aikoja, kun mies rimpuili pahojen päihdeongelmien ikeessä. Viimeksi mainitusta aiheesta voi lukea enemmän alempaa, ja tarinaa löytyy monen sivun verran lisää lehdestä.
Lue myös: Soundi 5/26: Tori Amos, Vesta, Social Distortion, Vilma Jää, Dimmu Borgir, Taneli Jarva…
Mike Nessillä on maine rankasti eläneenä rokkarina, mutta onneksi hänen ei ole tarvinnut tukea romanttista imagoaan käytännön teoilla enää pitkään aikaan: hän on pysytellyt selvin päin yli neljäkymmentä vuotta.
Ness sanoo, että Social Distortionin vaikeimmat ajat liittyivät suoraan hänen huumeongelmiinsa.
– 1980-luvun alkupuoli ja varsinkin vuodet 1983 ja 1984 olivat vaikeaa aikaa addiktioni vuoksi. Vedin pari kertaa sellaiset överit, että kuolin ja minut piti elvyttää takaisin elävien kirjoihin. Yhdessä vaiheessa emme päässeet keikoille, koska olin kantanut bändin kaikki laitteet kanikonttoriin saadakseni rahaa. Kama oli siihen aikaan minulle tärkeintä. Huumeidenkäyttöni takia emme päässeet Eurooppaan soittamaan. Se oli varmaan ihan hyvä juttu, koska olisin luultavasti vain päätynyt suomalaiseen vankilaan, Ness nauraa.
Lokakuussa 1985 Ness päätti vaihtaa suuntaa. Hän lopetti päihteidenkäytön, haki tukea vertaistukiryhmistä ja hankki harrastuksia, joihin käyttää aikaansa ja suunnata energiaansa. Helppoa muutoksen tekeminen ei ollut, sillä elettiin kahdeksankymmentälukua, jolloin alkoholi ja muut aineet kuuluivat rock’n’roll-elämäntyyliin. Ness oli pitkään bändinsä ainoa raitis jäsen.
– Aluksi en ollut varma, pystyisinkö olemaan bändissä ja lavalla selvin päin, mutta halusin kovasti kyetä siihen. En tiedä, mitä minulle oikein tapahtui, mutta raitistumisen jälkeen minulle kasvoi aivan mielettömän vahva työmoraali. Sain homman kasaan ja prioriteetit kuntoon. On jännää, miten paljon energiaa ihmisellä on, kun sitä ei tuhlaa pikkurikoksiin ja huumekauppaan.