Oliver julkaisi uuden singlen – Ei meistä koskaan tule aikuisii kertoo tutun tarinan ystävyyden haihtumisesta

Yhtye valmistelee parhaillaan kuudetta albumiaan.
16.9.2022 13:38

Syksyllä 2023 julkaistavaksi kaavailtua kuudetta albumiaan parhaillaan työstävä Oliver-yhtye on julkaissut tulevan levynsä ensimmäisen singlen. Ei meistä koskaan tule aikuisii edustaa yhtyeen popimpaa ilmaisua, joka tanssittaa ja liikuttaa. Laulaja-kitaristi Jari Väyliö sanoo kappaleen tunnelman osuvan hyvin orastavan syksyn haikeuteen.

”Meillä kaikilla taitaa olla lapsuudesta tyyppejä, jotka tuntuivat silloin maailman tärkeimmiltä, mutta joista sittemmin on joutunut luopumaan kokonaan. Elämä vie eri suuntiin, vaikka muistot jäävätkin syviksi painaumiksi sieluun”, Väyliö kertoo.

Oliver keikkailee syksyn aikana seuraavasti:

16.9. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
17.9. Oulainen, Tuoppi Pub
23.9. Muhos, Pub Puute
24.9. Haapajärvi, My Pub
8.10. Uusikaupunki, Bar m’UKI
21.10. Oulu, Toppila Klubi
22.10. Jyväskylä, Poppari

Lisää luettavaa