Onko elämää Popedan jälkeen? Lacu Lahtinen on ainakin kiireisenä uuden kokoonpanon kanssa

16.11.2022 10:03

Nykymuotoinen Popeda tiedotti hiljattain pistävänsä pillit pussiin ensi vuonna. Pate Mustajärvi aikoo jatkaa soolouransa kimpussa, ja muutkin Popeda-muusikot virittelevät uusia kuvioita. Onpa Costello Hautamäki väläyttänyt Popedankin jatkumista ilman Patea, mutta katsotaan nyt, miten se kuvio etenee.

Rumpali Lacu Lahtinen joka tapauksessa työstää jo täyttä häkää Transworld Identity -yhtyettä. Bändiin kuuluu Lacun lisäksi hänen puolisonsa Mila Bosa, kitaristi Mika ”Lamppari” Lamminsivu, kosketinsoittaja Juha ”Junnu” Kinnunen sekä basisti Kasperi Kinnunen. Nyt tiedote kertoo, että orkesteri on solminut diilin Frontiers Music -levyfirman kanssa, eli kansainvälistä julkaisua pukkaa ensi vuonna.

”Olemme äärimmäisen innoissamme tästä yhteistyöstä Frontiersin kanssa. Kyseessä on ensimmäinen albumimme, ja kun sille annetaan tällainen tilaisuus, olla samassa porukassa alan suurten nimien ja lapsuudensankariemme kanssa, se vetää nöyräksi”, bändi toteaa tiedotteessa.

Yhtyeen jäsenistö on varsin kokenutta ryhmää. Lacu soittanut Popedan lisäksi esimerkiksi Hanoi Rocksissa ja Michael Monroen soolobändissä, Juha Kinnunen on nähty Muska Babizinin yhtyeessä ja Lamminsivu on toiminut Baby Green- ja Technical Justice -kokoonpanoissa sekä Dave Lindholmin taustalla. Juhan poika Kasperi Kinnunen on puolestaan Metallileka-kokoonpanossa operoinut kaveri. Yhtyeen verkkosivut löytyvät täältä, Facebook-kanava täältä ja Instagram-profiili täältä.

Lisää luettavaa