Ootsä valmis? Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana palaa – Kuuntele uusi single

Tulossa albumi sekä konserttisalikiertue.
10.8.2018 09:14

Jazzin ja hiphopia menestyksekkäästi yhdistelevä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana valmistautuu kolmannen albuminsa julkaisuun esittelemällä levyltä Ootsä valmis? -singlen. Kuulet sen alta sekä tietenkin Soundin Parasta juuri nyt -soittolistalta.

Valtteri Laurell Pöyhösen johtama Ricky Tick Big Band laittoi uuden vaihteen silmään vuonna 2010 kiinnittämällä yhtyeen keulille kolme menestynyttä räppäriä: Karri ”Paleface” Miettisen, Lasse ”Redrama” Mellbergin ja Tommy Lindgrenin (Don Johnson Big Band). Nyt kolmannella levyllä 17-päinen orkesteri on saanut lisävahvistusta modernin popmusiikin keinot hallitsevasta Minna Koivistosta, jonka myötä yhtyeen soundi on siirtynyt aiempaa sähköisempään suuntaan.

Pidä valot päällä -pitkäsoitto ilmestyy 28.9.

RTBB & JS on käsittääksemme edelleen globaalisti ainoa kokoonpano, joka yhdistää täysmittaista big bandiä hip-hopiin ja urbaaniin pop-musiikkiin. Nyt kolmannen albumimme kohdalla koin, että mulla oli tämä uniikki kokonaisuus aiempaa vahvemmin hallussa alusta lähtien. Lopputuloksena on vielä aiempaa selkeämmin genrerajat rikkovaa modernia pop-musaa, jossa on vahva hip-hop-pohja. Näissä biiseissä Karri, Tommy ja Lasse eivät ainoastaan räppää, vaan myös laulavat ja big band soi hetkittäin kuin valtava synamatto. Halusin myös uudistaa soundiamme elektronisempaan suuntaan ja tässä superlahjakas Minna Koivisto oli suureksi avuksi. Mun mielestä tää on meidän väkevintä musiikkia tähän asti, summaa Valtteri Laurell Pöyhönen.

”Tämän orkesterin kanssa työskentely on jazzia rakastavalle räppärille unelmaduuni.”

– Tämän orkesterin sekä Valtterin, Karrin ja Lassen kanssa työskentely on jazzia rakastavalle räppärille unelmaduuni. Olen tajuttoman iloinen, että sen seurauksena maailmaan tulee jo kolmas albumillinen uutta musaa. Uusi levy kuulostaa vain ja ainoastaan tältä ryhmältä, mutta muuttaa myös sopivasti kurssia aiempiin verrattuna. Terveisiä lähetetään mm. herra pääministerille, eikä millään hyvällä, avaa puolestaan Tommy Lindgren

Yhdeksän keikkaa käsittävä konserttisalikiertue etenee tähän tapaan:

12.10. Logomo, Turku klo 19
13.10. Sellosali, Espoo klo 15
13.10. Sellosali, Espoo klo 19
18.10. Jyväskylän Paviljonki klo 19
19.10. Kuopion Musiikkikeskus klo 19
20.10. Tampere-talo klo 19
26.10. Savoy-teatteri, Helsinki klo 19
27.10. Savoy-teatteri, Helsinki klo 15
27.10. Savoy-teatteri, Helsinki klo 19

Lisää luettavaa