Pain Of Salvation julkaisi koskettavan singlen videoineen tulevalta pitkäsoitoltaan

3.8.2020 14:28

Ruotsalainen progemetalliyhtye Pain Of Salvation julkaisee uuden Panther-pitkäsoiton 28. elokuuta. Kyseessä on yhtyeen yhdestoista studioalbumi. Tulevan albumin koskettavampaa ja kevyempää puolta esitellään tuoreella Restless Boy -singlellä sekä kappaleeseen tehdyllä musiikkivideolla.

Restless Boy ei ehkä ole se kaikkein ilmeisin valinta toiseksi singleksi, mutta tuntui tärkeältä antaa sille sen ansaitsemansa tilan. Lisäksi idea kappaleen videolle tuli myös hyvin luonnostaan. Videon jokaisessa kohtauksessa leikitellään ajalla ja nopeudella – koettu aika kohtaa todellisuus. Minulla on koko elämäni ollut sellainen tunne, että aika venyy tunteiden mukaan ja taipuu ajatusten ympärillä”, avaa nokkamies Daniel Gildenlöw.

Restless Boy kertoo minusta ja kaikista niistä, jotka tuntevat elävän elämäänsä eri nopeudella kuin maailma ympärillämme. Intohimo-orientoituneista ihmisistä, jotka haaveilevat ja muuttavat tahtiaan tilanteesta riippuen.”

Lisää luettavaa