Paluu Bosniaan – Bruce Dickinson valmistelee käsikirjoitusta historialliseen Sarajevon-keikkaansa pohjautuvaan elokuvaan

2.5.2021 21:37

Iron Maiden -laulaja Bruce Dickinson on yhdistänyt voimansa Anvil: The Story Of Anvil -dokumentin ohjanneen Sacha Gervasin kanssa ja alkanut laatimaan käsikirjoitusta vuoden 1994 keikastaan sodan runtelemassa Sarajevossa kertovaan elokuvaan. Asiasta raportoi Classic Rock.

Dickinson esiintyi yhtyeineen kaupungissa joulukuussa 1994. Esityksestä on aiemmin julkaistu vuonna 2016 ilmestynyt Scream For Me Sarajevo -dokumentti.

”Muutama uskomaton päivä, jotka vietin Sarajevossa soolobändini kanssa ennen joulua vuonna 1994 lukeutuvat elämäni intensiivisimpiin”, Dickinson muistelee. ”Tarinan, joka sisältää tunteet, hulluuden, tragedian ja voitonriemun luonnostelu valkokankaalle ei ole helppo tehtävä. Oma matkani käsitti pitkähiuksisen heavy metal -laulajan ajamassa keskellä ammuskelua kaupunkiin, joka oli ollut piiritettynä kauemmin kuin Stalingrad. Minun matkani ei tietenkään ollut tuon päivän ainoa, ja myöhemmin kotona Lontoossa tunsin jättäneeni matkakumppaneitani tällä elämän tiellä Sarajevoon. Tämä elokuva on omistettu heidän tarinoilleen, ei minun.”

”Tapasin Bruce Dickinsonin 15-vuotiaana Maiden-fanina Lontoossa vuonna 1982”, Gervasi kommentoi. ”Nyt, miltei 40 vuotta myöhemmin, tämän poikkeuksellisen intensiivisen ja henkilökohtaisen tarinan kirjoittaminen Brucen kanssa on aito ja odottamaton kunnia. Tositarina nuorista ja paikallisista muusikoista, jotka olivat keikalla, on yhtä liikuttava kuin inspiroivakin. Moni heistä ei selvinnyt. Kuten Bruce jo sanoi, toivomme tämän filmin olevan tribuutti heille.”

Alla Gervasi ja Dickinson keskustelevat projektista Next Level Soul -podcastin haastattelussa.

Lisää luettavaa