Papa Roach -laulaja sai Sharon Osbournelta kerran sellaisen läksytyksen, että hölmöily loppui kertaheitolla

15.5.2022 15:27

Papa Roach -keulakuva Jacoby Shaddix aiheutti mellakan yhtyeensä esiintyessä Ozzfest-tapahtumassa vuonna 2001. Shaddix muisteli tapahtumia Metal Hammerin haastattelussa.

Mies myöntää juttutuokion aikana yllyttäneensä katsojia kiertueen parinkymmenen vuoden takaisella New Jerseyn etapilla tuhoamaan paikkoja. Sharon Osbourne ei ollut näkemäänsä lainkaan tyytyväinen.

”Hän raivosi minulle. Hän oli oikeutetusti vittuuntunut sillä fanit tuhosivat keikkapaikan, se oli yksi vitun täystuho”, Shaddix sanoo. ”Slipknotin ja Ozzyn piti vielä esiintyä ja mesta oli aivan pirstaleina. Yritin poistua paikalta auton takakontissa, mutta he saivat tietää siitä ja minä jouduin ilmiantamaan itseni poliisille. Sitten minun täytyi mennä istumaan toimistoon Sharonin luokse ja hän raivosi minulle. Sanoin: ’Olen todella pahoillani, en tee tälläistä enää koskaan.'”

”Luulen, että jos olisin hoitanut asian ainoastaan poliisin kanssa ja joutunut maksumieheksi, olisin vain tuuminut että ihan vitun sama”, Shaddix jatkaa. ”Olisin vain jatkanut hölmöilyä. Mutta rouva Osbourne tuhosi minut verbaalisesti. Sharonin kanssa ei pelleillä.”

Lisää luettavaa