Paskat nykymenolle ja Pakara Records pystyyn – Näyttelijä otti musiikkiuransa ohjat omiin käsiinsä

21.3.2017 11:18

Näyttelijänä ja laulajana tunnettu Ona Kamu perusti oman levy-yhtiön tehdäkseen musiikkiurallaan juuri mitä itse haluaa. Pakara Records -yhtiön ensimmäinen virallinen albumi julkaistaan 31. maaliskuuta.

Soundin saamassa tiedotteessa kerrotaan levy-yhtiön syntyneen osittain vastalauseena Kamun yli 30-vuotisella urallaan kohtaamalleen vähättelylle ja epäilijöiden kommenteille: uskottava muusikko ei voi olla samanaikaisesti uskottava näyttelijä, keski-ikäiset naiset eivät tee elektronista musiikkia tai sitä ei ainakaan julkaise kukaan ja niin edelleen.

”Paskat”, päätti Kamu ja perusti Pakara Recordsin, jonka ensimmäinen levy on laulaja-näyttelijän itsensä sanoittama, säveltämä, soittama, ohjelmoima, äänittämä ja tuottama Se kaikki jää. Kamun tuottajaparina albumilla on toiminut rap-piireistä tuttu Kalifornia-Keke.

Levyltä on jo julkaistu singlet Kiusaa mua, Heimo minussa sekä levyn vinyylijulkaisua varten järjestettyä mesenaattikampanjaa varten tehty Olen kaunis niin.

Lisää luettavaa