Paul McCartney muistaa virheellisesti säveltäneensä yhden rakastetuimmista Beatles-klassikoista, väittää tuore tutkimus

30.7.2018 17:23

Uusi tutkimus väittää, että Sir Paul McCartney ”muistaa virheellisesti” säveltäneensä The Beatles -klassikko In My LifenTarkempien analyysien perusteella kyseisen kappaleen sävellyksen kerrotaan olevan ehdottomasti John Lennonin käsialaa.

Kappale löytyy orkesterin Rubber Soul -albumilta, jossa se on merkitty Lennonin ja McCartneyn nimiin, mutta todellisesta ”pääsäveltäjästä” on kuitenkin väännetty peistä jo vuosikymmeniä, ja McCartney itse totesi jo muinoin tv-persoona Paul Gambaccinille, että ”John kirjoitti sanat ja minä sävelsin kappaleen. Siitä tulikin todella hieno biisi.” Ennen kuolemaansa Lennon puolestaan väitti kiven kovaan McCartneyn vastanneen vain kappaleen väliosasta ja harmonioista.

Koska minkäänlaista konsensusta tekijästä ei ole onnistuttu löytämään, Harvardin tilastotieteen luennoitsija Mark Glickman ja Dalhousien yliopiston matematiikan professori Jason Brown päättivät kääntyä tieteen puoleen asioiden todellisen laidan selvittääkseen. Tutkimuksen tulosten mukaan McCartney muistaa oman osallisuutensa kappaleen synnyssä väärin, sillä tyyliltään se muistuttaa huomattavasti enemmän Lennonin sävellystapaa.

Perusteellisen analysoinnin pohjalta mahdollisuudet siihen, että McCartney olisi kappaleen säveltäjä, ovat pienemmät kuin yhden suhde viidteenkymmeneen. Tutkimusta varten perehdyttiin The Beatlesin tuotannon sointuihin, niiden tiheyteen, sointuvaihdoksiin ja melodioihin. ”Perusidea on purkaa kappale erilaisiin tietorakennelmiin, joilla voidaan selvittää kappaleen tekijä kvantitatiivisen tutkimuksen keinoin. Sitä voi ajatella värin purkamisena perusmuotoonsa punaiseen, vihreään ja siniseen erinäisten painotusten lisäksi”, tohtori Glickman selventää.

”Mahdollisuus sille, että In My Life on McCartneyn tekosia on .018. Käytännössä se tarkoittaa, että kyseessä on hyvinkin vakuuttavasti Lennonin kappale. McCartney muistaa väärin.”

Tutkijat tulivat lopulliseen johtopäätökseen pantuaan merkille, että McCartneyn säveltämissä The Beatles -kappaleissa sävelkorkeudet olivat monimutkaisempia ja vaihtelevampia, kun taas Lennonin biiseissä ne pysyivät huomattavasti tasaisempana.

Lisää luettavaa