Pekko Käppi & K:H:H:L julkaisee syyskuussa uuden albumin – ”Minne valaat uivat?” kysytään ensimmäisellä, odotusta kuvaavalla singlellä

22.5.2021 13:29

Pekko Käppi ja K:H:H:L valmistautuu järjestyksessään neljännen pitkäsoittonsa julkaisuun. Syyskuun 10. päivä ilmestyvä kuudentoista kappaleen kokonaisuus kantaa nimeä Aamunkoi.

Albumin tuotannosta, äänityksestä ja miksauksesta vastaa Jussi Jaakonaho. Sanoitukset ovat edellisten levyjen tapaan Toni Tapanisen käsialaa, Käpin ja Tommi Laineen hoitaessa sävellyspuolen.

”Jos koettaisin kuvailla uutukaista konserttina, niin siellä esiintyisi Grateful Dead vierailijanaan Annikki Tähti ja lämmittelijöinä olisivat Eeva-Liisa Manner sekä J. Karjalainen”, Käppi kuvailee.

Tuoreimmassa Soundissa (5/21) Käppi kertoo yhtyeen työstäneen albumia parin vuoden ajan.

”Lähtökohtana oli jollain määrittelemättömällä tavalla aikaisempaa akustisempi ja avarampi ilmaisu”, Pekko kertoo. ”Mietimme myös sanoitusten kohdalla aikaisempaa avarampia katseita. Kukat tuoksuvat nyt voimakkaammin ja värit ovat lämpimämmät.”

Levyn ensimmäinen single Valaita on Tapanisen surrealistinen kuvaus odotuksesta sekä viimeisestä, erittäin kauniista hetkestä, jonka jälkeen kaikki on toisin.

Kappaleella musisoivat Käpin (jouhikot, laulu), Laineen (kitarat) ja Jaakonahon (moniaiset kielisoittimet) lisäksi Nuutti Vapaavuori (basso), Jani Auvinen (lyömäsoittimet), Laura Moisio (laulu), Kielo Kärkkäinen (laulu) ja Pekka Gröhn (Wurlitzer- sähköpiano).

Kuuntele alta.

Lisää luettavaa