Perjantaibiisi: Flannelmouth – Forgotten Tapes

15.8.2014 12:53

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan perjantain ja ovella kolkuttelevan viikonlopun kunniaksi esille yksi ajankohtainen kotimainen kappale. Tällä kertaa suuren kunnian saa paluun tekevä indiebändi Flannelmouth uutuussinglensä kera.

Kitaravetoisesta britti- ja indiepopistaan tuttu Flannelmouth julkaisi tänään uuden Forgotten Tapes -singlen. Bändi julkaisee uuden, järjestyksessä kolmannen pitkäsoittonsa myöhemmin syksyllä.

Flannelmouth on työskennellyt uuden materiaalin parissa muun muassa Olavi Uusivirran ja Vesa-Matti Loirin levyiltä tutun tuottaja-äänittäjä Julius Maurasen kanssa.

− Sanoitus lähti omakohtaisesta kokemuksesta, kun lapsuudenkodin huoneeni oli siivottu ja tyhjennetty. Hätäännyin hieman, kun mietin vanhojen c-kasettieni kohtaloa. Lopulta biisin teksti päätyi kertomaan ihmissuhteesta ja kaseteista tuli suhteen symboli, kertoo yhtyeen kitaristi ja sanoittaja Ari Virtanen.

− Kaikilla kasettiajan lapsilla on varmasti muistissa, miten jumiutuneita ja sotkuun menneitä kasetteja on fiksailtu ja nauhoja setvitty.


Singlen uunituoreen musiikkivideon on ohjannut urallaan palkittu ja muun muassa Egotripille, PMMP:lle sekä Anssi Kelalle musavideoita ohjannut Finn Andersson. Flannelmouthin edellinen studioalbumi The Heart Cannot Hold (lue Soundin arvio täällä) julkaistiin vuonna 2010.

Indiepopparit voi nähdä livenä seuraavan kerran Helsingissä Siltasessa järjestettävällä Everyday Is Like Sunday -klubilla 7. lokakuuta.

Perjantaibiisi:

Flannelmouth − Forgotten Tapes

Lisää luettavaa