Peter Tägtgren kertoo, miksi yhteistyö Rammstein-laulajan kanssa päättyi yllättäen – ”Se ei ollut lainkaan minun kuppini teetä”

1.8.2021 15:52

Ruotsalainen multi-instrumentalisti, Painista ja Hypocrisystä tuttu Peter Tägtgren muodosti yhdessä Rammstein-laulaja Till Lindemannin kanssa Lindemann-nimisen kokoonpanon. Kaksikon tiet kuitenkin erkanivat enemmän tai vähemmän yllättäen viime vuoden lopulla.

Nyt Tägtgren kommentoi lähtöään yhtyeestä I Ask No Onen haastattelussa.

”Se menestyi hyvin — ehdottomasti. Jos ihan rehellisiä ollaan, se ei ollut lainkaan minun kuppini teetä”, mies toteaa. ”Sen takia emme enää soita yhdessä. Hän voi jatkaa omien juttujensa parissa; minä teen samoin. Näin yksinkertaisesti selitettynä.”

Tägtgrenin ja Lindemannin toinen, ja näillä näkymin viimeiseksi jäänyt albumi F & M ilmestyi vuoden 2019 marraskuussa. Till Lindemann on vihjaillut aikovansa jatkaa musiikin julkaisemista Lindemann-nimellä.

Lisää luettavaa