Piste spekulaatioille vai lisää vettä salaliittoteoreetikkojen myllyyn? FBI julkaisi aiemmin salaamansa Kurt Cobain -kansion

8.5.2021 15:14

Harva rocktähden kuolema sitten Elviksen on synnyttänyt yhtä paljon salaliittoteorioita ja spekulaatioita kuin Kurt Cobainin 27 vuoden takainen itsemurha. Monet ovat esittäneet epäilyksiä muun muassa siitä, joutuiko Nirvana-nokkamies todellisuudessa henkirikoksen uhriksi. Näissä skenaarioissa syylliseksi on usein maalailtu Cobainin leskeä Courtney Lovea.

Jotkut ovat tehneet asian tiimoilta dokumentteja, jotkut kirjoja, ja jotkut esittäneet epäilyksensä tapahtumien kulusta suoraan Yhdysvaltain keskusrikospoliisille.

Nyt FBI on julkaissut aiemmin salassa pidetyn Cobain-kansionsa. 10-sivuinen pdf pitää sisällään viestinvaihtoa huolestuneiden kansalaisten sekä Unsolved Mysteries -tv-sarjan tuottajien ja FBI:n virkailijoiden välillä vuodesta 1997 asti.

FBI:n vastauksissa todetaan yksiselitteisesti, että Cobainin kuoleman tutkimus oli paikallisten viranomaisten heiniä, eikä esiin ole toistaiseksi noussut todistusaineistoa, joka velvoittaisi aloittamaan aiheesta liittovaltiotason tutkimuksen.

Jäänee nähtäväksi, kuinka nyt julkistetut tiedot tulkitaan konspiraatioon uskovien piireissä.

Voit käydä tutustumassa kansioon täällä.

Lisää luettavaa